”Pirunpesä”

Turun lentokentän eteläpuolella on pieni, suojeltu suoalue, Pomponrahka. Soita suojellaan, koska kaiken maailman lintubongareilla, ötökänmönkijöillä ja tupasvillataiteilijoilla on jalka ympäristöasioiden päätöstenteon oven välissä. Kieltämättä vaikkapa turpeennostolla saadaankin hirvittävää jälkeä aikaiseksi.

Kivien ja kallioiden suojelemisesta ei piittaa kukaan. Vaikka kallio on maailman perustukset, ne ovat vapaasti rouhittavissa kallioleikkauksilla, jauhettavissa sepelimurskaimilla ja kuljeteltavissa maansiirtokoneilla.

Kivenheiton päässä Pomponrahkasta itään kohoaa Pirunpesä. Nummen reunasta alkaa eriskummallinen kivikko, jonka koira heti havaitsee menninkäisten kaupungiksi torneineen, lähiöineen ja valtaväylineen. Itse Pirunpesä koostuu muutamista jättiläismäisistä siirtolohkareista. Se ei kuulosta kovin kummalliselta, mutta koirakin tajuaa sinne saapuessaan tullessaan pyhään paikkaan, jossa hiljenee hilpeämpikin haukku.

Ollaan suomalaisessa Hiidessä. Sen on täytynyt olla erityisen merkittävä paikka suomenuskoisille, koska kirkko on nähnyt vaivaa nimetäkseen sen ”Pirunpesäksi”. Luonnon pyhyys liikkuu lohkareiden välissä jylhänä ja koiran kosketeltavana. Emme tiedä juuri mitään esi-isiemme täällä viettämistä menoista, mutta niistä voi aistia olennaisen: Hiljaisuuden ja kunnioituksen. Seisomme esihistoriallisen suomalaisuuden sisimmässä.

Entäpä, mitä ovat Turun kaupunginisät tästä Hiidestä ajatelleet? Pitkin poikin ympäröivää hiekkaista kangasta kulkee crossipyörien polkuja. Kiitolinjaterminaali on sijoitettuna tien toisella puolella, kapeaksi käyneen nummikaistaleen reunalla seisoo betonipaalutehdas. Moottoriteitä ja lentokenttä löytyy aivan naapurista, ja uusimpana suunnitellaan tähän raskaan liikenteen logistiikkakeskusta.

Menkööt hiiteen! Toivottaa Eräs Kivistä Pitävä Koira.