Yhteiskunnallisten trendien harjalla

Hau hau, rakkaat ystävät! Olen elänyt jo niin pitkän koiranelämän, että sen aikana ovat yhteiskunnan arvot ehtineet heittää melkoisen kuperkeikan. Oikeastaan taidamme nykyään elää yhteiskunnassa, jota emme edes tunne.

Iäkkäällä koiralla on tekemistä, jos aikoo pysyä mukana uusissa suuntauksissa. Kaksi tärkeintä asiaa näkee sokeakin: Ne ovat AHNEUS ja HOLHOUS. Osa yhteiskunnan luomista instituutioista on muuttunut, ne palvelevat kohderyhmiään enää vain lumeeksi, ja tulkitsevat lakeja miten mielivät: Omaksi, tai meille tuntemattomien tahojen eduksi.

Joihinkin arvoihin on koiran helpompi samaistua. Ehkä ahneus ei ole kovin paha? Seuraan trendiä: Parissa päivässä opin avaamaan jääkaapin oven ja kaatamaan roskiksen. Pihistin voipaketin ja panin sen poskeeni. Poimin kassista suklaakeksit ja leikkeleet ja söin ne vauhdikkaasti! Heitin huiviini Masin kissanruoat ja Mörön lihapiirakan.

Ahnehtiminen vaati niin paljon valppautta ja keskittymistä, että omat hommani unohtuivat tyystin. Jonkin aikaa löytyikin runsaasti hotkittavaa ja nautin siitä. Viittasin kintaalla velvollisuuksilleni ja koiran hyvälle käytökselle.Sitten oma oloni alkoi huonontua ja  verensokerini heittelehtivät. Koiran kohdalla ahneus jäi lyhytaikaiseksi trendiksi. Yhteiskunnassa se tuntuu  kasvavan syödessä.

Entä holhous? Joskus joudun hieman holhoamaan ihmislemmikkejäni. Yhteiskunnassa se tarkoittaa, että kaikki marssivat normissa ja ruodussa, ja koirat hihnassa. Ihmisillekin on kehitetty monenlaisia talutushihnoja. Kaikkia pidetään tyhminä ja hieman edesvastuuttomina, ja joka toisen kerrostalon nurmikolla on ”Koirilta kielletty”-kyltti. Luovuudelle, yritteliäisyydelle ja kuoppien kaivamiselle jää tuskin tilaa!

Yhteiskunnan taloudellisen tilan ja ilmapiirin takia ei mikään näistä kolmesta olisi pahitteeksi. Miten kuvittelisitte minun saaneen auki jääkaapin? Luova talous ja yritteliäisyys voisivat avata tulevaisuuden oven. Ilman arvopohdiskelua päädymme vain kaivamaan kuoppia toisillemme – ja viimekäpälässä itsellemme.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s