Kaikki me vanhenemme

Matti on 79-vuotias. Käymme hänen luonaan melkein joka päivä. Hän ei näe lukea, mutta erottaa mainiosti kaiken koiran kokoisen. Joskus käymme yhdessä lenkillä. Kävelemme samaan tahtiin – Matti ei pysähdy nuuskimaan tolppia ja pylväitä. Hän käyttää kävelysauvoja ja kävelee reippaasti hitaasti.

Matti ei välitä koirista. Hän ei ole koskaan ollut koiran lemmikkinä. Mutta kun molemmat olemme alkaneet vanheta, ymmärrämme toisiamme yhä paremmin. Minä olen 12.-vuotias. Ihmisiässä se tekisi 84. Minulla on myös kaveri, Sus, joka on syntynyt vuonna 84, eikä hän ole lainkaan vanha!

Vanhuudesta tietää mitään vasta kokemuksesta. Matti osaa selittää Evalle asioita minusta, vaikka ei ymmärräkään koiria. Hän kertoo, että jäsenet voivat olla jäykkinä aamuisin, ja että pitää käydä vähän useammin pissalla. Ja että on hyväksi ottaa torkut iltapäivällä, silloin uneksii parhaita unia hajuista ja muusta koiralle tärkeästä.

Sanotaan, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Se on höpönhöpöä. Sitä vain oppii ymmärtämään, että temppujen tekeminen on jokseenkin turhanaikaista puuhaa. Mutta vanhana on kokemusta ja kärsivällisyyttä oppia oikeita asioita.

Minäkään en enää näe yhtä tarkasti, kuin nuorena. Mutta voin aina haistella tieni perille. Matillakin on iso nenä – ja jollakin tavoin hän tuntuu haistavan kaikki asiat, vaikka ei tungekaan nenäänsä joka paikkaan. Hän kuuntelee radiota. Maailman tapahtumia ja ajankohtaisia asioita hän kommentoi hyvin viisaasti.

Vaikka vanhana ei näe, kuten nuorena, näkee vain eri tavoin. Vanhuudessa kehittyy hajunäkö, jolla voi katsoa vaikka ihmisten lävitse. Minne vain voi katsoa paljon syvemmälle, ja maisemat näkyvät laajakulmassa. Hajut herättävät mielikuvia ja muistoja. Niissä värit ovat kirkkaita, kuin technicolor-elokuvissa. Vasta vanhana oppii ymmärtänään, mitä kaikkea  näkee.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s