Taideslummissa

Tulin tehneeksi kulttuurityötä minäkin tänä kulttuuripääoma… ei,  alakultti… no, kulttuurikesänä. Kulttuuri voi olla hauskaa, haista hyvälle,  ja koirakin voi tehdä yhtä ja toista kulttuurin edistämiseksi.

Taideslummi oli ihan kulttuurisinta koko kesässä. Ikäänkuin on anniskeluoikeudet koirillekin. Ei sillä, että minua kiinnostaisi! Mutta olimme ulkona puistossa kaverieni kanssa myöhään iltaan melkein joka päivä, ja saimme paljon kulttuuria aikaiseksi.

Puistoon väsäiltiin ensin oikea slummi, rakennelmia ja hökkeleitä laudasta ja kevytpeitteistä. Dyykkasimme ruokaa. Se on lempipuuhiani. Sitten pääsin keittiövuoroon. Joka päivä inventoin ruokavarat ja tarkistin, ettei kukaan ollut tuonut lihatuotteita tai koiranruokaa vegaaniseen keittiöön. Olisin poistanut ne ruokakorista välittömästi. Siivosin keittiön nurmikosta sinne pudonneet murut.

Ruokaa laitettiin suuressa soppatykissä. Kun se oli valmista, asetuin asemiin astianpesusangon vierelle. Nuolin kaikki tiskattaviksi tuodut astiat huolellisesti kiiltäviksi.

Ehdin harrastaa myös ravintolakulttuuria. Pari kertaa olin vähällä päästä pujahtamaan Pinellan keittiön takaovesta sisään. Tuoksut olivat todella herkullisia! Kannatti remontoida tämä kaunis, historiallinen puistopaviljonki. Kävin käyskentelemässä  muina miehinä terassilla ja hiivin siitä sisään ravintolaan hovimestarin esiliinanhelmaa hipoen. Tarjoilija huomasi minut vasta, kun olin hivuttamassa kuonoani valkoista pöytäliinaa pitkin kohti päivän pihviä. Hän oli hyvin ystävällinen, mutta hääsi minut ammattietiikan vastaisesti pihvittä pihalle! 

Iltaisin oli kaikenlaista ohjelmaa. Silloinkin riitti tekemistä. Nuuskin yleisöä ja haukuin punkkareita. Autoin ottamaan vastaan  aplodeja ja sain itsekin runsaasti taputuksia ja rapsutusta. Marita, Klaus ja Dani lukivat runojaan. Danin olivat parhaita, sillä koirakin ymmärtää loppusointuja, eikä Dania osannut lavalla runoistaan erottaa.

Andersin esiintyessä lavalle oli kerätty enemmän merkillisiä soittimia, kuin olen koskaan nähnyt. Sitten huomasin, että he lauloivat maailmasta, josta minäkin olen kotoisin. Kokonainen bändi matkalla ulottuvuudesta toiseen, ajan ja avaruuden tuolle puolen! Hyvät naiset ja herrat, tänä iltana: Kaarlo Lehmuskosken tanssiorkesteri!

Kaikkein hienointa oli kuitenkin  nuoren runonlaulajan esiintyminen. Seisoin hartaana hänen vieressään ottamassa vastaan aplodeja, joita hän olisi ansainnut vielä moninkertaisesti. Yö laskeutui slummiin  ja kulttuuripuistoon. Lauletuissa runoissa kuului elämä ajalta kauan ennen ”kulttuurin” rantautumista. Kuulin, miten ajan raskaat saranat narisivat pimeässä.

Runonlaulaja vetäisi viimeisen, kalevalamittaisen säkeen. Yleisö kertasi sen yhteen ääneen: ”Alan uuden aikakauden! – Alan uuden aikakauden!”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s