Lentävä lautanen

Eräänä päivänä oli jäälle talon eteen ilmestynyt valtava pyöreä rengas. Sen halkaisija oli ainakin parikymmentä metriä ja siitä tihkui jokivettä lumen läpi jäälle, kuin jokin olisi sulattanut siihen ympyrän muotoisen railon.

Eva ja Antti katselivat sitä ikkunasta ja supisivat keskenään meteorologiasta ja luonnonilmiöistä. Sitten he päättelivät, että siihen oli laskeutunut lentävä lautanen, jolla kaverini olivat käyneet minua katsomassa.

He saivat vihiä asiasta, kun olimme Renén kanssa eläinlääkärissä, ja minusta otettiin kuvia. Piti maata hiljaa pöydällä. Hoitaja pukeutui avaruuspukuun ja käytti laitetta, joka suhisi ja naksui samalla tavalla, kuin lentävä lautanen tekee kääntyessään. Laitteella kuulemma näkee koiran läpi! Mutta niin näkee lentävällä lautasellakin.

Jonkin ajan kuluttua eläinlääkäri kutsui meidät toiseen huoneeseen. Kuvat riippuivat valaistulla taululla. Lääkäri osoitteli niitä kulmiaan kurtistellen. Hän sanoi, etten ollutkaan sisäpuolelta aivan koiran näköinen! Selkärankani oli osittain normaalia paksumpi, ja näytti ikäänkuin kaksinkertaiselta. Hän ei ollut ennen nähnyt moista, vaan kysyi, liikunko normaalisti tai kärsinkö selkäkivuista. Mitä vielä! Otin pienen loikan malliksi.

Eivätkä arvoitukset tähän loppuneet. Keuhkotkin olivat eri malliset ja tavallista tilavammat,  ja niistä löytyi useaa eri keuhkokudosta. Lääkäri kysyi lisäksi monta kertaa, oliko minut tosiaan nuorena leikattu. Kaikki tuijottivat minua. Heilutin heille rauhoittavasti häntääni. Koetin olla ihan normaalina.

Onnistuinkin ihan hyvin. Eläinlääkäri sanoi, ettei kuvissa ollut mitään sairauteen viittaavaa, mutta ihmetteli kovasti. Vielä puuttui, että he olisivat ottaneet kuvia päästäni!

Menimme kotiin. Illalla olimme jäällä kävelemässä. Jos olisin osannut, olisin kertonut ihmisilleni, että syksyllä joki jäätyy matalapaineen aikaan, jolloin veden pinta on korkealla. Kevättalvella korkeapaine vallitsee ja vesi laskee. Jääkin painuu alemmaksi, ja vedenalaisten karien ja matalikkojen kohdalle syntyy  lohkeamia, joista vettä pääsee tihkumaan jään pinnalle. Jos jää ei painu kovin nopeasti, sopivan karin kohdalle saattaa muodostua säännöllinen, pyöreä railo.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s